Ei kelpaa ruoka, eikä tule nahanluontia ja persekin on painunut kuopalle.

Lisäksi kun pitelen sitä käsissäni, sen ote lipsuu ja se kävelee jotenkin tönkön jäykästi.

Äiti puhuu jo toisesta. Uudesta.

Vaikka on suhteellisen tyhmää itkeä hämähäkin perään, niin itken silti. En halua toista. En vielä. En ennen kuin näen, että tuolla on oikeasti loppu edessä. Elän haavekuopassani, JOS se sittenkin...

Se viihtyy tuolla talouspaperimaailmassaan, jossakin talouspaperiluolassaan. Se ei liiku juurikaan, vaan pysyttelee lähinnä siellä.

Nyt sillä on takapuoli mennyt littaan. Tietääkseni en ole sitä aiheuttanut. Jos olen sitä käsitellyt, niin käsitellyt hyyvin hellästi, hitaasti ja kärsivällisesti.

Mulla on jotain muistikuvia, että olisin jostain foorumilta lukassut, että olisi pahakin juttu tuo littana.

Toivon, että muistan väärin. Miten sitten siis toivonkaan, että muistan väärin.

Jos se vaan kielisi siitä tulevasta moltista. Miten mä toivonkaan, että se olisi vaan se, eikä mikään muu.

Muistan miten hämpyttömänä ihmisenä ajattelin, että en sitten huolehdi turhista.

Mä olen jo tehnyt hirveän numeron sen syömättömyydestä. Voi jessus.

Mutta tällästä tää on varmaan kaikilla aloittelijoilla.

Mutta mä nyt vaan toivon, että se ei olis mitään vakavaa.

Toivon, toivon.

Huomasin juuri, että olen jo kaksi kertaa käsitellyt onnistuneesti (en ole litsannut, kadottanut tai mitään muutakaan ikävää) tuota kahdeksanjalkaista.
Mutta muistan kyllä kun se juuri tultuaan kiipesi kädelleni ja olin huitaista sen tiehensä siitä. Se olisi ollut enemmänkin reaktio, kuin tietoinen teko. Onneksi sain sentään pidettyä itsekontrollini ja sorkittua kaverin enemmän tai vähemmän hellästi takaisin purkkiinsa.

Eilen otin sen ensimmäistä kertaa vapaaehtoisesti käteeni. Tunsin rakastuneeni mokomaan pieneen kirppuun koko sydämestäni. Miten se voi olla niin pieni ja olematon? En tuntenut sitä käsilläni ollenkaan! Niin kevyt se on.

Tänään sitten en voinut olla ottamatta, vaikka tiedän, että turha käsittely stressaa hämähäkkiä. Mutta halusin kokeilla, että kuvittelinko eilisen ja että oliko se tosissaan niin pieni ja olematon.

Ja se oli.

Tämäkin asia todistaa sen, että kaikki tapahtuu aikanaan. Ei liian aikaisin, ei liian myöhään. Vaan juuri sillä hetkellä, kun sen on tapahduttava. Sillä hetkellä, kun kaikki on valmista sitä varten. Juuri silloin.

Nyt pitää välttää sen käsittelyä tässä parin päivän ajan. Ruokaa tosin voisin vielä tänään koittaa tarjota. JOS sattuisi otusta kiinnostamaan.

Piti sitten toista kiusata vielä kameralla. Tulin siis valokuvailleeksi pikkuista ennen kuin päästin purkkikansalaisen takaisin purkkiinsa.

Ehkä parhain ja selkein kuva tähän mennessä.

Kun vaan saisi pian sen uuden kameran, niin kaikki olisi loistavasti.

Varsin kummallista. Jos se nyt kuitenkin suunnittelee sitä molttia, niin en uskalla mennä häiritsemään sitä.

Inhoan vain tämmöistä tarkkailua. Varsinkin kun tekisi mieli istua pilttipurkin vieressä kuin tatti sateessa. Vahdata mokomaa pientä kirppua koko ajan.

Mutta aion nyt kuitenkin yrittää antaa sen olla itsekseen ja rauhassa.

Minulle eräällä ihanalla foorumilla sanottiin tässä päivä, pari sitten, että hämppyselläni saattas olla moltti tulossa, koska on pitkään ollut syömättä.

Kerron lisää kun tiedän enemmän.

Tosin, se on ollut varsin virkeä ja utelias. Kävi tutkimusretkellä sormeni päässä. En koskaan kuvitellut sanovani näin selkärangattomasta olennosta, mutta sanonpa kuitenkin: se on persoonallinen.

Sillä on oma pieni persoonansa. Sillä on luonne. Mutta kuitenkin se on kovin konemainen, pieni viettien ja vaistojen ajama olento. Se ei ajattele. Se ei mieti. Se toimii. Se ei kysele lupaa.

Mä olen jostain syystä pelännyt hirvittävästi sitä, että se olisi jotenkin hyökkäävä kaikkea elävää ja olemassa olevaa kohtaan. Mutta se miten se istui sormen päässäni.. ja paskat mikään hyökkäävä. Todellakaan ei. Kahdeksanjalkainen lammas, ellen jopa sanoisi.

Joskin tällä hetkellä se on kylläinen - nälkä voi tehdä tepposet. Ehkäpä se sitten ilmaisisi omaa hyökkäävyyttään enemmän.

Paitsi, että ehkä se ei ole tuntenut oloaan uhatuksi - ja en edes halua, että se tuntee oloaan sellaiseksi. Missään nimessä ei.

Ja kun kuitenkin tuo on niitä rauhallisimpia hämppyköitä, niin sekin varmasti vaikuttaa asiaan.

Siispä siis, ei nyt saa ymmärtää väärin: en halua, että se edes olisi mikään hyökkäävän oloinen.

Tahdon vaan, että ruoka kelpaisi.

Tänään siis olen sille taas tarjonnut safkaa, jätin sen madon rääpäleen sinne purkkiin hämpsykän kanssa. Otan sen varmaan aamulla pois, jos se ei ole yön aikana sieltä minnekään kadonnut. En tänään enää jaksa leikkiä ötököiden kanssa.

Plus sitten ruiskutin "kädenlämpöistä" vettä sinne pari ruiskausta. Pitäisi taas jonakin päivänä viritellä kamera ja napsutella siitä kuvia - eihän se ole kasvanut, mutta olisi sitten kiva myöhemmin katsella, että tommonen kirppu se oli sillon ja sillon.

Jepjep.

Ollaan sen kanssa nyt 20 päivää yhdessä elelty - ja toivottavasti saadaan vielä elellä monta, monta, monta päivää lisää.

Kiitti ja kuitti tältä erää.

Tänään havaitsin talouspaperin palasessa jotain homemaista sinertävänharmaanvihertävää möhnää ja päätin vaihtaa alustan ja koko purkin siinä samalla. Mission succeeded.

Pikkunen ei ole syönyt sitten tulopäivänsä. Vielä en ole kuitenkaan huolissani, sillä varsin eloisa tuo on vielä ollut.

Jauhikset jakselee ja lisääntyy - ja kuolee pois. Löysin muutama päivä sitten yhden kuolleen jauhopukin.

Niin se maailma toimii. Erittäin hienosti.

Viimeeksi kelpasi safka silloin kun saapui, eli siis 12. päivä. Sen jälkeen ei ole maistunut, ehkäpä hän vielä sulatteleepi sitä.

Aktiivinen on ollut kyllä. Käpöttelee ympäriinsä purkissa ja välillä nyhjöttää paikoillaan. Talouspaperin pahanen on pidetty kosteana, että olisi hyvä olla.

Kaikki siis kuten pitääkin.

Jauhiksetkin jakselee hyvin, koppakuoriaisten määrä on lisääntymään päin.

Pari kertaa on pikkukaveri ollut kädessäkin, eikä tosissaan ole sen kammottavampi kuin tavalliset pikkuset hämperöisetkään. Kiehtova olento suorastaan.

Pitäisi tuo turha huolehtiminen yrittää lopettaa tuosta syömisestä, se syö sitten kun syö ja sillä sipuli.

Mutsilla oli tärissy käet ko se oli sitä kuorinut paketista. Mie olin koulussa sillä väli ko se saapu.

Syötin sille jauhiksen. Pienen pedon SUURI saalistusvietti.

Soma olento.

Hämppi on samankokoinen kuin tavalliset mustat huonehämähäkit. :)

Ahhihii.

Olen onnellinen.