Niin se aika mataa eteenpäin.. ja pikkunen on vieläkin syömättä.

Tosin, se on ollut varsin virkeä ja utelias. Kävi tutkimusretkellä sormeni päässä. En koskaan kuvitellut sanovani näin selkärangattomasta olennosta, mutta sanonpa kuitenkin: se on persoonallinen.

Sillä on oma pieni persoonansa. Sillä on luonne. Mutta kuitenkin se on kovin konemainen, pieni viettien ja vaistojen ajama olento. Se ei ajattele. Se ei mieti. Se toimii. Se ei kysele lupaa.

Mä olen jostain syystä pelännyt hirvittävästi sitä, että se olisi jotenkin hyökkäävä kaikkea elävää ja olemassa olevaa kohtaan. Mutta se miten se istui sormen päässäni.. ja paskat mikään hyökkäävä. Todellakaan ei. Kahdeksanjalkainen lammas, ellen jopa sanoisi.

Joskin tällä hetkellä se on kylläinen - nälkä voi tehdä tepposet. Ehkäpä se sitten ilmaisisi omaa hyökkäävyyttään enemmän.

Paitsi, että ehkä se ei ole tuntenut oloaan uhatuksi - ja en edes halua, että se tuntee oloaan sellaiseksi. Missään nimessä ei.

Ja kun kuitenkin tuo on niitä rauhallisimpia hämppyköitä, niin sekin varmasti vaikuttaa asiaan.

Siispä siis, ei nyt saa ymmärtää väärin: en halua, että se edes olisi mikään hyökkäävän oloinen.

Tahdon vaan, että ruoka kelpaisi.

Tänään siis olen sille taas tarjonnut safkaa, jätin sen madon rääpäleen sinne purkkiin hämpsykän kanssa. Otan sen varmaan aamulla pois, jos se ei ole yön aikana sieltä minnekään kadonnut. En tänään enää jaksa leikkiä ötököiden kanssa.

Plus sitten ruiskutin "kädenlämpöistä" vettä sinne pari ruiskausta. Pitäisi taas jonakin päivänä viritellä kamera ja napsutella siitä kuvia - eihän se ole kasvanut, mutta olisi sitten kiva myöhemmin katsella, että tommonen kirppu se oli sillon ja sillon.

Jepjep.

Ollaan sen kanssa nyt 20 päivää yhdessä elelty - ja toivottavasti saadaan vielä elellä monta, monta, monta päivää lisää.

Kiitti ja kuitti tältä erää.