Multa alkaa olemaan neuvot loppu pikkukaverin kanssa.

Ei kelpaa ruoka, eikä tule nahanluontia ja persekin on painunut kuopalle.

Lisäksi kun pitelen sitä käsissäni, sen ote lipsuu ja se kävelee jotenkin tönkön jäykästi.

Äiti puhuu jo toisesta. Uudesta.

Vaikka on suhteellisen tyhmää itkeä hämähäkin perään, niin itken silti. En halua toista. En vielä. En ennen kuin näen, että tuolla on oikeasti loppu edessä. Elän haavekuopassani, JOS se sittenkin...

Se viihtyy tuolla talouspaperimaailmassaan, jossakin talouspaperiluolassaan. Se ei liiku juurikaan, vaan pysyttelee lähinnä siellä.